top of page
Kukkatausta
Valokuvaaja Katri Korpela

Kuvaaja

Olen omistautunut ottamaan valokuvia, jotka herättävät tunteita – olipa kyseessä vaikka perhe-elämän iloisen kaaoksen tai rakastuneen parin tunteiden tallentaminen. Tallennetaan siis teille ne elämänne hetket, joilla on väliä. 

KAMERAN TAKANA

Katri Korpela

Olen valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Seinäjoelta. Alkujani olen Tampereelta, mutta monen pienen ja suuren mutkan kautta päädyin lopulta lakeuksille. Täällä on ihmisen hyvä olla! Vapaa-ajallani kuvaamisen lisäksi piirrän ja maalaan, pelaan videopelejä, suurkulutan tv-sarjoja ja rapsuttelen koiriani Helmiä ja Shania.

KUVAAJANA

Ihmisten kuvaaminen on ollut minulle ominaisinta alusta asti. Kuvattavien persoonat ja heidän persoonalliset yksityiskohtansa ovat kiehtoneet minua aina ja niitä yksityiskohtia olen halunnut tallentaa kuviin. Haluan ottaa ihmisistä sellaisia kuvia, joissa kuvattavat näyttävät itseltään, mutta saavat heidät samalla ihastumaan itseensä. Mielestäni ei siis ole olemassa ihmisiä, joita kamera vihaisi tai joista "ei saisi hyviä kuvia". Kyse on enemminkin vain kuvattavan ja kuvaajan välisestä luottamuksesta ja kuvaustilanteen saamisesta rennoksi. Siitä olen saanut osakseni paljon kiitosta.

Salama ei kuulu peruskalustooni, sillä luonnonvalo on ehdottomasti isoin tekijä kuvieni tunnelmien luomisessa värien lisäksi. Sovitaanhan kuvaustreffit siis luonnon helmaan tai valoisaan tilaan?

Cv

Art Director, valokuvaaja  

Keino Branding  |  2019 –

Valokuvaaja 

Katri Korpela photography  |  2023 –

Riiva photography  |  2008 – 2023

Etelä-Pohjanmaan Liitto  |  2015

Graafinen suunnittelija, valokuvaaja  

Mainostoimisto Oddmob  |  2016 – 2018

Kulttuurituottaja YAMK

Seinäjoen ammattikorkeakoulu  |  2023 –

Muotoilija AMK

Seinäjoen ammattikorkeakoulu  |  2012 – 2016

Ylioppilas, viestintä

Lavasterakentaja-artesaani

Yritysasiakkaat

 

Keino Branding  |  ESLA, Conexx, Luokse, Ääriin, Isle Art Industries, ELY-Keskus, BLCS, Seinäjoen kaupunki, Seinäjoen museot, Sisustustoimisto Decor, Kabacka, Luoman Puutuote, Mallaskuun panimo, Etelä-Pohjanmaan opisto, Omega-keittiöt, Eläinlääkäriasema Lillvet, Visit Lakeus, Fresh Servant, Sosiaali- ja terveysministeriö

Mainostoimisto Oddmob  |  Seinäjoen kaupunki, Seinäjoen museot, Annala, ESLA, Kivipuro, Belor Agro, Maaseututilit, Eläinlääkäriasema Lillvet

Muut  |  Etelä-Pohjanmaan liitto, Opiskelijakunta SAMO, Seinäjoen opiskelijapalvelut

Valokuvaaja Katri Korpela

ASIAKKAIDEN KOMMENTTEJA

“Katri on kuvannut minua ja perhettäni useamman vuoden ajan erilaisissa tilanteissa. Joka kerta olen saanut hämmästellä kuvien kauneutta ja nauttia Katrin kädenjäljestä valmiissa kuvissa. Kuvaustilanteissa Katri osaa ohjata kuvattavaa siten, että on helppo asettua ja suunnata katsetta, vaikka ei olisi aiemmin ollutkaan kuvauksissa. Katrin kuvattavana voi olla rentona ja oma itsensä, sillä Katri tuo mukanaan hyväksyvän katseen ja saa kuvattavan tuntemaan olonsa hyväksi sellaisena kuin on. Katrilla on hyvä maku ja laadukkaaseen lopputulokseen voi luottaa. Kuvaajana Katri on asiakkaan toiveita kuunteleva ja tekee taikoja toteuttaakseen yhteisen vision. Kuvauksissa on mukana huumoria ja rentoutta. Katri antaa kuvattavalle tilaa ja ohikiitävinä naurun tai epävarmuuden hetkinä hän taltioi luonnollisia ja koskettavia ominaisuuksia kuvattavan olemuksesta. Kun Katri on hiljaa kameran takana, tai suljinääni vain toistuvasti naksuu, tietää että hän näki linssin läpi jotain kaunista. Kuvattavalle Katri on avulias ja ojentaa aina auttavan kätensä kun kuvattava siirtyy lokaatiosta toiseen."  Ellen

UKK
Pariskuntakuvaus Seinäjoki

Tärkeiden hetkien tai ihmisten ikuistaminen mielessä?

bottom of page